Inka Puhakka valittiin Kymi Sinfoniettan toimitusjohtajaksi

Julkaistu 12.06.2025

Inka Puhakka on valittu Kymi Sinfoniettan, eli Kymenlaakson Orkesteri Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa työnsä orkesterissa 1.8.

Inka Puhakka on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta ja filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta. Hän on työskennellyt aiemmin mm. Lapin kamariorkesterissa, Lapin sotilassoittokunnassa, Puolustusvoimien Pääesikunnassa, Lappeenrannan musiikkiopistossa, Helsingin Poliisisoittokunnassa ja viimeisimpänä Jyväskylä Sinfoniassa. Puhakka on nimetty Valtion musiikkitoimikunnan jäseneksi vuosiksi 2025–2026.

”Jätän haikein mielin tehtäväni Jyväskylä Sinfoniassa, mutta odotan myös innolla tulevaa työtäni Kymi Sinfoniettassa. Orkesterilla on positiivinen maine niin työn laadun kuin työskentelyilmapiirinkin suhteen.  Kymi Sinfonietta taipuu lisäksi hyvin monen tyylisen musiikin esittämiseen. Toivon monipuolisen ohjelmiston tavoittavan laajasti kymenlaaksolaista yleisöä, sillä yhdessä koettujen kulttuurielämysten avulla on mahdollista nousta harmaan arjen yläpuolelle. Koenkin työni merkitykselliseksi juuri näiden konserttikokemusten mahdollistajana”, Puhakka toteaa.

Kymenlaakson Orkesteri Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mikko Hauhia kiteyttää hakuprosessin.

”Toimitusjohtajan rekrytointi on saatu vihdoin onnelliseen päätökseen. Haku on ollut päällä viime syksystä alkaen, mutta hyvää kannattaa odottaa. Inkassa yhdistyy näkemyksemme mukaan korkealaatuinen osaaminen, asenne ja tietotaito. Näillä elementeillä varustettu toimitusjohtaja tulee pärjäämään oikein hyvin. Toivotamme Inkan lämpimästi tervetulleeksi tänne Kymenlaaksoon”.